Historiikki

HISTORIIKI

Sotien jälkeisessä Suomessa koettiin herätyksen aikaa 1940-50 luvuilla.

Pidettiin tupakokouksiin, joihin tuli paljon ihmisiä kuuntelemaan Jumalan Sanaa. Kokoustilat täyttyivät ihmisistä, jotka olivat kokeneet sotien tuomaa ahdistusta ja perhekuntalaisten menetyksiä rintamalla. Hätä tulevaisuudesta ajoi ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen. Moni noina vuosina koki uudestisyntymisen eli tuli uskoon. Myös näillä seuduilla pidettiin paljon kokouksia, evankelistat julistivat innokkaasti Jumalan Sanaa. Puhujina kuultiin mm. Ester Mäkelää, Kerttu Wikströmiä, Siiri Masalinia, Elina Karjalaista, Elli Karia, Betty Koskista sekä lähetyssaarnaaja Jaakko Heinosta.

Jumalan sana vaikutti niin, että Sysmässäkin ihmisiä tuli uskoon. Uskovien määrä lisääntyi ja niin syntyi ajatus perustaa paikallisseurakunta. Ennen seurakunnan perustamista järjestäydyttiin yhdistykseksi 30.10.1947. Yhdistyksen nimeksi tuli Sysmän rukoushuoneyhdistys Betania ry.

SEURAKUNNAN PERUSTAMINEN

Seurakunnan perustamiskokous pidettiin Kankaisten talossa 18.6.1948. Päivä oli sateinen, jonka vuoksi muutamat pitkämatkalaiset eivät päässeet tulemaan seurakunnan järjestäytymistilaisuuteen. Sulo Salo ja Eino Ahonen oli kutsuttu helluntaiherätyksen edustajina mukaan seurakunnan perustamiskokoukseen. Perustamiskokouksessa oli mukana 21 jäsentä. Vuoden 1948 aikana seurakuntaan liittyi kaikkiaan 28 jäsentä.

Vuoden 1960 tammikuussa vuosikokouksessa päätettiin uuden rukoushuoneen rakentamisesta. Silloin kokoonnuttiin nykyisellä paikalla olevassa omakotitalossa, joka oli kunnostettu seurakunnan käyttöön. Tilat olivat pienet ja epäkäytännölliset.

Rakennustyöt aloitettiin 3.8 1961. Ohikulkijat luulivat, että Sysmään ollaan rakentamassa maauimalaa, koska kaivinkoneella kaivettu monttu täyttyi aluksi vedellä. Sitten tulivat kauniit poutaiset säät ja perustus saatiin tehtyä. Pääurakoitsijana vesikattoon asti oli rakennusurakoitsija Vuorinen. Muut työt tehtiin pääasissa talkootyönä. Uuden rukoushuoneen vihkiäisjuhlaa vietettiin 16.9.1962.

Seurakunnan ensimmäisenä työntekijänä aloitti 1950- luvun alussa Matti Rautiainen. Hänen jälkeensä työntekijöinä ovat toimineet Väinö Vilkko, Eino Komonen, Vertti Tarkiainen, Kalevi Nieminen, Esa Vihavainen, Pekka Saarinen ja Jouko Pynnönen, Hannu-Heikki ja Anne Hyppönen.

LÄHETYSTYÖ

Seurakunta aloitti lähetystyön lähettämällä Helvi Immosen vuonna 1970 lähetystyöhön Etiopiaan sekä myöhemmin Tansaniaan, kun Etiopian ovet sulkeutuivat lähetystyöltä. Helvi Immonen jäi eläkkeelle v. 1993. Seuraavat seurakunnan lähetit olivat Sirpa ja Jyrki Nykänen Etelä-Amerikassa Boliviassa, Voitto ja Laura Mäkinen Malesiassa sekä Juha ja Kirsi Lehto Turkissa ja Irakissa. Lähetystyön tukemisessa suurena apuna oli kirpputoritoiminta, jota seurakunnalla oli noin kymmenen vuoden ajan Sysmässä vanhan meijerin asuinrakennuksen tiloissa.

SEURAKUNTATYÖ

Vuonna 1972 hankittiin kokousteltta yhdessä Hartolan helluntaiseurakunnan kanssa. Telttakokouksia pidettiin eri puolilla pitäjää noin 25 vuoden ajan.

Seurakunnan alkuvuosista asti on ollut leiritoimintaa. Ensimmäiset leirit olivat Kankaisten mailla, josta leirit siirtyivät Särkilahteen Rantahakalan maille v. 1965. Leirit saavuttivat suuren suosion ja kokosivat lapsia ja nuoria myös muilta paikkakunnilta. Parhaimpina vuosina leiriläisiä oli lähes 100. Leirin yksi suosituimmista kohokohdista oli iltatilaisuus riihessä. Särkilahdessa leirit päättyivät 1990-luvun puolivälissä, jolloin ne siirtyivät Joutsaan neljän seurakunnan yhteisleireiksi.